Työelämään tutustumisjakso

Työelämään tutustumisjakso - Ilmari Helanderin Vanhusten säätiö - Helander-kodit

Moikka, olen Mario kahdeksannelta luokalta. Olen ollut tämän viikon Haagan Helander-kodissa TET-harjoittelussa. Asiakasvastaava Virpi on ohjannut minua ja olen päässyt tekemään kaikenlaista, mitä en olisi osannut edes toivoa.

Heti alkuun Virpi tutustutti minut taloon ja sen asukkaisiin. Kaikki toivottivat minut sydämellisesti tervetulleeksi, mutta kesti hetken oppia suunnistamaan talossa. Sisustimme aulan hyödyntämällä vanhaa ja siitä tuli kuin uusi. Kävimme asukkaiden kanssa ihanan aurinkoisena päivänä alppiruusupuistossa, missä kukat olivat nupullaan. Rupattelimme matkalla ohikulkijoiden kanssa ja kaksi oli meidät nähtyään heti muuttamassa Helander-kotiin. Pelasimme porukalla pihapelejä ja kävin erään rouvan kanssa ruokaostoksilla. Vein lisäksi postit. Olin yhden päivän keittiössä tiskaamassa, siivoamassa ja kattamassa. Tänään perjantaina pidämme aivojumpan ja bingon. Pitkin viikkoa haravoin ja siistin pihaa, pidin kahvihetkillä pianokonsertteja, sekä tutustuin ihmisiin.

Ruoasta on pakko mainita, että kyllä oli erinomaista. Tuli syötyä vähän liikaakin. Parasta viikossa oli vapaus. Sain päättää työviikostani ja aikataulustani. Ei ollut kiire, mutta sain paljon tehtyä.

Opin oma-aloitteisuutta ja ajanhallintaa juuri vapauden kautta. Opin vuorovaikuttamaan työtilanteissa ja kohtaamaan ihmisiä omana itsenäni. Sain tietää paljon vanhainkodeista ja niiden käytänteistä.