Lokakuun kuulumiset Vuosaaresta

Lokakuun kuulumiset Vuosaaresta - Ilmari Helanderin Vanhusten säätiö - Helander-kodit

Lokakuu alkoi vanhusten viikolla. Vanhusten viikon alkamista ja päättymistä juhlistettiin hyvän ruoan äärellä. Viikon aikana ohjelmassa oli grillausta, tanssia ja bingoa.

Lokakuun päivät tuntuivat seuraavan toisiaan nopeasti mukavan yhdessäolon merkeissä. Lauloimme muun muassa yhteislauluja talon oman väen vahvuuksilla sekä Lions Club Soihtujen laulattamana. Iloksemme joukkoomme liittyi opiskelijoita harjoittelujaksolle keittiöön ja hoitotyöhön. Kuukauden lopussa pidimme henkilökunnan kanssa pitsakekkerit kiitokseksi hyvästä työstä. Loppuhuipentumana saimme yhteisiin tiloihin uudet ruokailukalusteet. Siinä riittikin ihmettelemistä, kun ammattilaiset kasasivat ahkerasti suuren määrän kalusteita.